Vanajanlinna

Historia

Vanajanlinnan juuret ulottuvat keskiajalle, jolloin paikalla sijaitsi sen kantatila Äikäälä. Varsinainen Vanajanlinnan kausi alkaa vuodesta 1918, jolloin tohtori Carl Wilhelm Rosenlew osti Äikäälän tilan ja liitti siihen myöhemmin myös muita tiloja. Rosenlewin haaveissa siinsi metsästyslinna, sillä yli 500 hehtaarin alueella oli vapaa metsästysoikeus. Päälinnaa alettiin rakentaa vuonna 1919, rakentaminen tapahtui pääasiassa kesäaikaan ja kesti viisi vuotta. Alueen kauniin puutarhan suunnitteli tunnettu puutarhuri-arkkitehti Bengt Schalin, jonka kädenjäljen voi vieläkin aistia linnan pihoilla.

Nyt

Vuonna 1998 Vanajanlinna Oy:n omistajiksi tulivat Mika Walkamo ja Pekka Vihma, jotka aloittivat paikassa kokoushotellitoiminnan. Vanajanlinnan historia on mittava ja se on vakiinnuttanut paikkansa arvostettuna kokous, tv-tuotanto ja tapahtumapaikkana. Olemme Centerfield Team Finland Oy:ssä kiitollisia saadessamme Vanajanlinnan kumppanuusverkostoomme.

Vanajanlinna